keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Moottoripyörän maalaus, pohjatöitä

Kun pyörän peltiosista on saatu maalit hiottua pois, on kittaamisen vuoro. 
Joku voisi pitää kaiken pois hiomista vähän liioitteluna, mutta kokemukseni mukaan moottoripyörien osat kannattaa mieluummin ottaa peltipuhtaiksi jo mahdollisten tankin vuotokohtienkin tarkastamisen vuoksi.(Samalla voi varmistua pohjan pitävyydestä, kun pääsee rakentamaan koko pintakäsittelyn alusta asti.)
Laitoin lasikuitukittiä mm. paikattujen ja jälkikäteen hitsattuihin kohteisiin alimmaiseksi suoraan pellille.
Kun lasikuitukitti oli hiottu suoraksi, kittasin osat yli autokitillä.
Osien ylikittauksessa tulee pyrkiä jo kittausvaiheessa mahdollisimman tasaiseen ja oikeanlaiseen pinnan muodostamiseen. Itse käytän kumilastaa muotojen tekemiseen, sekä pyrin kittaamaan koko osan yli kerralla.
Kuvasta ilmenee hionnan karkeus; Käytän muotoiluvaiheessa P80 hiomapaperia ja hiomatukena kumilastaa.
Ennen pohjamaalin ruiskuttamista hioin osat P180 ja P240 karkeuksilla hiomanaarmujen poistamiseksi.
Ruiskutin 2 reilua kerrosta epoksipohjamaalia kaikkiin osiin, mukaanlukien muovinen etulokasuoja.
Huomaa että myös osien alapinnat ja toisarvoiset, ei näkyvät pinnat tulee suojata korroosiolta, tässä tapauksessa epoksipohjamaalilla.Tankissa olevat bensiinin kanssa kosketuksiin joutuvat tiivistepinnat tulee ottaa puhtaaksi maalista ennen tiivisteiden asentamista, jotta polttoaine ei pääse kosketukseen maalin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti