lauantai 21. huhtikuuta 2012

Moottoripyörän maalausta, pohjatöiden viimeistelyä

Osat ovat hiomavärissään pinta hiottuna auki ohenteen haihtumista varten. Päätin edetä hionnassa ensin kuivahiontana jonka lopuksi vielä vesihionta ennen varsinaisen pohjasävytyksen tekemistä.
Ennen varsinaisen pinnan viimeistelyhionnan tekemistä maalasin lokasuojien sisäpinnat ensin epoksipohjamaalilla, jonka kuivuttua lisäsin vielä sisäpintoihin kiveniskumassan. Näin toimien vältytään ikävän näköisiltä kiveniskuilta jotka vaikuttavat myös osien ulkopintaan pahimmassa tapauksessa. Myös takalokasuojan osalta korroosiosuoja paranee merkittävästi.
Takalokasuojan sisäpinnassa näkyy hitsattujen reikien suojaksi aseteltu paikkalevy. Levyn ympärille oli sivelty suojakerros ilmeisesti alustamassaa , jonka annoin jäädä pintaan.
Muoviseen etulokasuojan alapintaan lisättiin muovitartunta rievulla sivellen ennen epoksimaalin ruiskutusta.
Etulokasuojan sisäpinta muovitartunnalla siveltynä. Muovitartunnan tulee kuivua noin 30 minuuttia ennen epoksipohjustuksen ruiskuttamista.
Takalokasuoja epoksimaalin ruiskuttamisen jälkeen. Annoin kappaleiden kuivua yön yli ennen seuraavan pinnoitteen ruiskuttamista.
Viimeiseksi ruiskutettiin lokasuojien alapinnalle kiveniskumassaa reilu kerros.
Koska hiontavaiheet ovat melkoisen pölyäviä, en valokuvannut hionnan välivaiheita kovin tarkasti. Hioin ensin ns. appelsiinipinnan eli ruiskutuksessa esiintyvän poimumaisen pinnan tasaiseksi kumilastaa ja P360 hiomapaperia käyttäen. Kun pinta oli saatu kauttaaltaan tasoitettua, jatkoin hiomista P400 karkeudella ilman hiomatukea poistaen edellisen hionnan hiomanaarmut. Siirtyessäni vesihiontaan käytin P600 ja viimeistelyyn P800 karkeuksia.
Kun viimeinenkin hiontatyövaihe on suoritettu, tulee osat vesihionnan jälkeen ensin pestä puhtaalla vedellä. Kun osat ovat kuivuneet, on pölynpoiston vuoro tahmaliinalla.
Bensan täyttöaukko on ollut hyvin teipattuna koko pohjusteoperaation ajan. Vaihdoin suojaukset joka maalikerroksen ruiskutuksen yhteydessä.
Suojateipin poistamisen jälkeen hioin polttoaineen kanssa kosketuksiin joutuvat pinnat täysin puhtaaksi maalista.
Ennen osien sävytystä tarkastan pinnat vielä rasvanpoiston yhteydessä, eli  peilaan valmiita pintoja valoa vasten mahdollisten pohjustetöissä tapahtuneiden virheiden löytämiseksi. Vaikka olisi maalannut satoja kohteita, aina kannattaa tarkastaa lopputulos ennen varsinaisen sävyn ruiskuttamista.
Osat ripustettuna ja valmiiksi pohjattuina sävytystä varten.
Vihdoin voin sanoa että pohjustetyöt ovat takanapäin, varsinainen erikoismaalaus voi alkaa. Varsinkin ammatin alkuvaiheessa ei välttämättä osaa ihan joka työvaihetta ennakoida, vaan saattaa tulla yllätyksiä aikataulujen ja tarvikkeiden suhteen.


1 kommentti:

  1. Mukava projekti tämä tällainen entisöinti. Meiltä löytyy myös kulkuväline, joka täytyisi maalata. Täytyisi myös löytää teollisuusmaalaamo, joka voisi tehdä hiekkapuhalluksen. Menikö teillä kauan saada tämä projekti päätökseen? https://www.tarvaspinnoite.fi/hiekkapuhallus

    VastaaPoista