perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pintakilta esillä ITK:ssa

Olin hyvin otettu kun Sanna Brauer Nappiparisto-hankkeen koordinoijana kysyi minua puhumaan Pintakillan pelillisyydestä ITK-tapahtumaan.
Täytyy myöntää että aluksi jännitti melkoisesti mennä puhumaan isolle yleisölle, kun on tottunut puhumaan yleensä vain parinkymmenen oppilaan joukolle. Onneksi puheenvuoroni oli osa Nappipariston settiä, joten ei yksin tarvinnut lavalle mennä vaan mukana oli muitakin kohtalotovereita.. Yllättäen jännitys hälveni saman tien kun sain mikrofonin nokan eteen...
Sali oli aika täynnä, tässä vaiheessa alkoi vähän jännittämään...kuvat Anu Konkarikoski

Ammattiopisto Tavastian logot esillä esityksen alussa.. Mielestäni Tavastian uusi graafinen ilme on onnistunut.

 Kiltakoulut-hanke oli hienosti esillä eri yhteyksissä, vahvimmin tietenkin mainio Asentajakilta, jonka eteneminen kiltamaisen opetuksen omaksumisessa on ollut todella ripeää.
Tapio Hanhilammi ja Petri Jäminki vauhdissa Asentajakillan esityksen kanssa. 

 Unohtaa ei sovi Salon Keikkailijoita, jotka aina niin positiivisella ja eteenpäin pyrkivällä asenteellaan saavat aikaan "luovan hulluuden" tilan minne ikinä menevätkään.
Nappipariston osastoa koristivat hankkeiden mainosjulisteet. Huomaa keskellä Keikkailijoiden  hieno juliste.
Ensimmäinen päivä hupeni todella nopeasti illaksi. Oli mukavaa saada kasvot muutamalle netistä tututulle keskustelukumppanille. Mielenkiinnolla odotan tulevia toteutuksia innovaatioihin, joita esiteltiin eri osastoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti